16. lokakuuta 2012

Skulptaus osa 8: lihaa luiden päälle

Nyt käsittelen 15mm skaalassa rautalangasta tehdyn armaturen päälle ihmisen hahmon skulptausta.
Suuria eroja ei ole esim. 25mm skaalaan taikka 30mm skaalaan, joissa lihaksistoa skulptataan vain yksityiskohtaisemmin.
Itse käytän rautalanka-armatureissa U-muotoa ylösalasin käännettynä, niin että armaturen jalat painetaan korkin sisään. Näin armature pysyy paikoillaan skulptatessa.


Rautalankaa vääntämällä voidaan asento laittaa mielensä mukaiseksi. Erikoisemmissa asennoissa kannattaa olla tarkkana, ettei jaloista tule epäluonnollisen kokoisia. Asentoja katsoessa voi käyttää apuna niin elävää mallia (taikka peiliä josta itseään ihastelee) kuin valokuvia.
Kun rautalanka on väännetty asentoon ja laitettu kiinni korkkiin, on aika alkaa leikkimään massan kanssa.
Itse käytän joko uunissa kovettuvaa fimoa taikka greenstuffia tässä kohtaa. Jälkimmäinen on kalliimpaa mutta  tuntuu jäävän rautalankaan kiinni paremmin ohuina kerroksina.

Oma tapani on aloittaa tekemällä ohut kerros hahmoa rautalangan päälle. Tähän voi mallintaa suurimpia lihaksia ja muita tärkeitä muotoja. Tarkoitus on kuitenkin tehdä todella ohut kerros, jotta sen päälle voi vielä mallintaa vaatetuksen ja varusteet ilman että hahmosta tulee liian leveä muodoiltaan.
Tässä vaiheessa en normaalisti mallinna käsiä ja päätä, koska ne teen yleensä vaatteiden skulptauksen kanssa yhtä aikaa. Rautalankaa ei tarvitse käsissä käyttää 15mm skaalassa, mutta se voi auttaa esimerkiksi aseen teossa hahmolle. Suuremmissa skaaloissa (25-30mm) kannattaa käsiin käyttää rautalankaa ja tehdä niiden päälle lihaksisto tässä vaiheessa.

Jos haluaa tehdä tarkasti lihaksistoa tässä vaiheessa, esimerkiksi isompaa skaalaa skulptatessa (taikka 15mm skaalassa, jos hahmolla ei ole paljoa vaatteita) kannattaa käyttää joko alastonta mallia apuna tai googlettaa vaikkapa hakusanalla "muscle sketch" apua itselleen.

15mm skaalaa pienempiä miniatyyrejä tehdessä en ainakaan itse tee minkäänlaista lihaksistoa, vaan skulptaan vaatteet ja varusteet suoraan rautalangan päälle.
Alla vielä kuva miltä oma figuurini näyttää tämän vaiheen jälkeen:


8. lokakuuta 2012

Skulptaus osa 7: Kasvojen skulptaus

Tässä osassa kerron miten itse teen pään skulptauksen. En väitä, että omani olisi ainoa oikea tapa eikä myöskään paras tapa. Lähinnä jaan oman tekniikkani sen takia, jos joku sitä haluaa kokeilla tai saa ideoita itselleen. 

Koska skulptaan pääosin 15mm skaalassa niin esitän pään skulptaamisen kyseiseen skaalaan. Tein esimerkin suurennoksena, ihan vain jotta saisin edes jonkinlaisia kuvia (vaikka nekään eivät ihan täysin parhaimpia ole).

Teen normaalisti Greenstuffista päät, mutta nyt käytin Fimo Softia esimerkissä.
Aluksi otin tikun päähän massaa jota muotoilin sormillani hieman soikioon päin. 



Tämän jälkeen teen silmien kohdalle syvät viivat, joista lähden muokkaamaan silmiä.


Tämän jälkeen "avaan" silmiä isommiksi venyttämällä viivaa ylöspäin ja alaspäin. Samalla nenänvarsi alkaa muotoutua silmien keskelle.


Tämän jälkeen kavennan pään alaosaa, jotta saan muokattua poskia vähemmän pyöreiksi ja saan samalla leukaa esiin. 


Tämän jälkeen alan muokkaamaan nenää enemmän esille. Työnnän silmien alta molemmilta sivuilta nenää kasaan, niin että nenänpää tulee näkyviin. Tämän jälkeen työnnän myös alhaalta päin massaa kohti ylös, niin että nenä erottuu pään alaosasta. Kuvasta tuli vähän epäselvä, mutta ajatus siis on saada nenä selvästi erottumaan, sillä 15mm skaalassa nenä muokkaa paljon kasvojen ilmettä.


Tämän jälkeen teen viivamaisen suun, jota muokkaan ylhäältä ja alhaalta, sekä sivuilta niin, että se on mukavan näköinen omiin silmiin.  Lopuksi pehmennän vielä pään muotoja pallopäisellä työkalulla ja vedellä, niin ettei liian jyrkkiä muotoja jää näkyville. Tässä on hyvä mm. ottaa silmien ympäriltä liian syviä muotoja poius, samoin kun poskia muokata vielä inhimillisempään muotoon.

Lopputulos 15mm skaalassa Greenstuffilla tehtynä noi näyttää tältä:


Yleensä jätän pään yläosan aika pieneksi, sillä skulptaan erikseen mahdollisen kypärän hahmon päähän ja 15mm skaalassa on hyvä jättää tilaa kypärälle reilusti, sillä liian ohuen kerroksen skulptaaminen tuppaa olemaan vaikeata. 

Suuremmissa skaaloissa voi käyttää hyvin erilaista tapaa skulptata päätä, esimerksiksi nenän voi skulptata erillisestä palasta kasvojen päälle vasta sen jälkeen kun silmät ja suu on tehty sekä kovettuneet. 

2. lokakuuta 2012

Pientä lisäinffoa armatureista

Hieman kiireellistä on ollut, enkä ole viitsinyt laittaa mitään hätäisesti kirjoitettua tekstiä blogiin. Nyt ajattelin kuitenkin jotain nopeata kirjoittaa, jotta tiedätte että olen elossa ja yhä blogia jatkan.

Tulin tilanneeksi paria erilaista armaturea skulptaukseen. Vaikka kyseisiä skaaloja en niin paljoa harrasta, halusin ihan mielenkiinnosta nähdä mitä etuja mikäkin armature tuo skulptaukseen.


Laidoilla näkyy Dan Kellyn tekemät armaturet. Vasemmalla oleva on 25mm kokoluokkaa ja oikealla puolella oleva on 32mm kokoa. Näitä löytyy myynnistä erilaisissa perusasennoissa mm. kyykyssä, kallistuneena eteenpäin, hieman taaksepäin nojaava jne.
Armatureilla ei ole käsiä, joten näistä saa helposti tehtyä hyvin erilaisia figuureita. Itse olen huomannut parhaimmaksi tavaksi porata pieni reikä olkapäihin sivulta, liimata rautalanka reikään kiinni ja muotoilla rautalangasta käden asento (sekä mahdollinen ase tai esine). Alhaalla kuvassa pieni havaintoesitys:



Ensimmäisessä kuvassa keskellä oli Ebobin armature, jonka koko on 30mm. Vaikka aluksi armature näyttää siltä, että sitä taivuttamalla ohuista nivelistä saisi oikean asennon tehtyä, asia ei ole näin. Materiaali katkeaa helposti. Näitä siis kuuluu käyttää "leikkaa ja liimaa" -tyylillä. Itse pidän sitä hieman turhan hankalana ja aikaa vievänä.

Itse aion kokeilla jotain hieman Kellyn armaturejen kaltaista ratkaisua 15mm skaalaan. Tietysti monen asennon tekeminen omaksi armaturekseen vie aikaa sekä muottimateriaalia. Kuitenkin itse skulptailen sen verran, että tuo vaiva on pieni hyötyihin verrattuna.

Pieni huomio vielä. Yleensä armaturet sisältävät lyijyä, joten älä syö armaturejasi, vaikka ne näyttäisivätkin herkullisilta. Kädet kannattaa aina pestä kun on käsitellyt lyijyä.